”Kukaan ei tiennyt
tarkalleen, mistä kaikki oli alkanut, mutta nyt se oli melkein ohi.”
Tämän kevään viimeisessä jaksossa lukujärjestyksessäni oli
äidinkielen kolmas kurssi, jolla luettiin yksi novellikokoelma. Opettajamme
suositteli yhtenä vaihtoehtona Nuori Aleksis –palkinnolla kunnioitettua Maarit Verrosen teosta Keihäslintu,
joka jäi mieleeni pyörimään, koska en sitä silloin päässyt lukemaan. Kun sen
sitten kesäkuun alussa huomasin kirjastossa, nappasin sen heti lukulistalleni.
Luku-urakan jälkeen täytyy todeta, että en lainkaan ihmettele valintaa. Keihäslintu koostuu kolmesta osasta,
joista kaksi ensimmäistä rakentuu hyvin monimuotoisiin novelleihin, jotka
käsittelevät ilmiöitä pienestä perheen tai työyhteisön mittakaavasta aina
kokonaisen diktatuurin, suuren valtion tasolle. Kolmas osa sen sijaan on
kuusiosainen ketjunovelli, joka keskittyy erään naisen lähes päättömään
innostukseen kirjan nimikkolinnusta. Kun kaikki lopulta päättyy, lukija voi
tyytyväisenä sulkea kirjan. Vaikka teksti jää vain kirjaan, Keihäslinnun novellit jäävät mieleen
erikoisella, hieman raa’aksi jäävällä kirjoitustyylillään. Verronen kertoo
kaikesta juuri sen verran kuin tarvitsee kertoa eikä yhtään enempää.
Kokoelmasta mieleeni jäi erityisesti kaksi novellia, toinen
raakuuteensa ja toinen absurdiutensa takia. Ensimmäinen novelli löytyy teoksen
alkupuolelta, jo toisena koko kokoelmasta. Novellissa perhe lähtee
päiväretkelle saareen. Perheen poika, Taneli, vaatii jatkuvasti muilta
perheenjäseniltä huomiota, koska he keskittyvät enemmän perheen kuopukseen
Emiliaan. Kateudenpuuskassaan Taneli tönäisee Emilian laiturilta mereen, mutta
onneksi tyttärelle ei tapahdu mitään. Kun novelli saavuttaa huippukohtansa
aivan lopussa, lukijalle selviää, että Tanelin isä on raiskaaja (oletettavasti
Taneli on siis syntynyt kyseisen rikoksen seuraamuksena). Novelli saa
järkyttävän lopun, kun äiti hukuttaa Tanelin. Koska kyseinen novelli on aivan
kokoelman alkupäässä, aloin itsekin epäröidä sen suhteen, haluanko lukea
teoksen loppuun. Tunteeksi koko novellista jää epätoivo – voiko näin kamalia
asioita tapahtua oikeasti vai onko Verronen päästänyt pahimmat, hyvin
epätodennäköiset painajaiset paperille? Kun miettii novellin sisältöä ja yhdistää
sen siihen, että Verronen ei lyhyen internet-etsinnän perusteella taida olla äiti
kenellekään, kallistuisin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Jos hänellä olisi omia lapsia, en
usko, että novellikokoelmasta löytyisi tällaista novellia.
Jälkimmäinen mieleen painuneista novelleista on kirjan
toisen osan aloittava novelli diktatuurista, joka sortuu hiljalleen.
Erikoiseksi novellin tekee se, että se kertoo suoraan, kuinka diktaattoria
sumutettiin. Pitkään valtion syntyvyys oli ollut korkealla ja yhtäkkiä se
romahtaa sadasosaan siitä, mitä se oli ennen. Kuitenkin tämä pidetään salassa
diktaattorilta. Aivan järjenvastaiset toimet ylläpitää todella aktiivisen
valtion kulissia yllä pelkälle diktaattorille vuosikymmenten ajan tekee
novellista käsittämättömän. Kun diktaattori sitten kuolee ja valtiota päästään
kehittämään modernimpaan suuntaan, on vääjäämätön sortuminen edessä. Valtion
luonnonvarat tuhoutuvat ja lopulta päästään tämän esittelyn alussa olevaan
sitaattiin, joka kuvaa melko hyvin koko novellia. Missään vaiheessa ei
oikeastaan selitetä, miksi koko show alkoi. Sama voisi päteä miltei kaikkiin Keihäslinnun novelleihin – sysäys johonkin
toimintaan tapahtuu tai on tapahtunut, mutta lukija saa itse arvailla tai
päätellä, miksi se tapahtuu.
Loppuarvosana: 9/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti